HANKEINFO

KEIJO-kokemusasiantuntijuus edistämässä itsenäisyyttä ja osallisuutta


KEIJO-hankkeen päätavoitteena on kehittää työllistymistä tukeva koulutusmalli, joka perustuu kokemusasiantuntijuuteen ja sen ammatilliseen hyödyntämiseen laaja-alaisesti. eri toimialoilla. Tavoitteena on, että noin 30% hankkeeseen osallistuvista työllistyy tai tai sijoittuu työllistymistä edistävään ammatilliseen koulutukseen tai muuhun suunnitelmalliseen kuntoutukseen tai koulutukseen.   


Hankkeen kohderyhmänä ovat rikos- ja päihdetaustaiset henkilöt, joiden oma toipuminen on edennyt ja joiden tavoitteena on suunnata kohti koulutusta ja avoimia työmarkkinoita. Koulutuksessa hyödynnetään ryhmään kuuluvien kokemusasiantuntijuutta päihteistä irtautumisesta ja rikoksettomaan elämänhallintaan selviytymisestä. 

Hankkeen aikana kehitettävä koulutus koostuu oppisisältöjen lisäksi kahdesta kokonaisuuden läpiviemistä tukevasta prosessista. Näitä ovat ohjauksellinen prosessi, johon kuuluu oman toipumisprosessin ohjattu läpikäyminen sekä tiivistyöhönvalmennus, jonka tavoitteena on tuetusti ohjata koulutuksen käyneet kohti jatko-opintoja ja avoimia työmarkkinoita. 

Hanke on ESR-rahoitteinen ja hankkeen toiminta-aika on 1.8.2018 - 31.12.2020.


Hankkeen osatavoitteet

  1. Kokemusasiantuntijakoulutusmallin kehittäminen
  2. Kokemusasiantuntijoiden työllistymisen edistäminen
  3. Yhteistyömallin kehittäminen ja pilotointi siten, että kokemusasiantuntijakoulutus voidaan asemoida suhteessa koulutusjärjestelmään ja työmarkkinoihin.

Hankkeen toteuttajat

Hankkeen päätoteuttajana toimii Valo-Valmennusyhdistys ry yhdessä osatoteuttajien Silta-Valmennusyhdistys ry:n ja Laurea-ammattikorkeakoulu Oy:n kanssa. 

Kokemusasiantuntijavalmennusta järjestetään Uudellamaalla Laurea-ammattikorkeakoulun toteuttamana ja Pirkanmaalla Valo-Valmennusyhdistyksen ja Silta-Valmennusyhdistyksen toteuttamana.

KEIJO - kokemusasiantuntijuus edistämässä itsenäisyyttä ja osallisuutta
Powered by Webnode
Create your website for free! This website was made with Webnode. Create your own for free today! Get started