Kokemusasiantuntija vaikuttaja-seminaarissa ideoitiin kokemusasiantuntijoiden ja ammattilaisten välistä yhteistyötä rikosseuraamusprosessin eri vaiheissa
26/11/2018
Kokemusasiantuntija voi työskennellä ammattilaisen työparina, toimia asiakkaan tukihenkilönä tai järjestää vastaanottoja yhdyskuntaseuraamusasiakkaille. Edellä luetellut sekä monet muut yhteistyöehdotukset tulivat esille Keijo-hankkeen Kokemusasiantuntija vaikuttajana -seminaarin työpajoissa.
Seminaarin järjestivät Uudenmaan Keijo-valmennettavat 21.11.2018 Laurea-ammattikorkeakoulun Tikkurilan kampuksella. Keijo-hanketta toteuttaa Valo-Valmennusyhdistys, yhdessä Silta-Valmennusyhdistyksen ja Laurea-ammattikorkeakoulun kanssa.
Seminaarissa pääteemana oli kokemusasiantuntijuuden rooli sekä sen hyödyntäminen erityisesti rikosseuraamusalalla ja sen kehittämisessä. Tapahtumaan osallistui sekä Uudenmaan että Pirkanmaan Keijo-ryhmäläisten lisäksi eri kuntoutusohjelmien rikosseuraamusasiakkaita sekä Rikosseuraamuslaitoksen ammattilaisia.
Seminaarin avasi Rikosseuraamuslaitoksen kehittämisjohtaja Pauli Nieminen, joko toi puheenvuorossaan esille erityisesti sen, miten kokemusasiantuntijat voisivat osallistua erilaisten kuntouttavien palveluiden toteuttamiseen yhdessä ammattilaisten kanssa. Seuraavana puheenvuorossa oli Keijo-valmennettava Tara, joka kertoi esimerkein siitä, missä kokemusasiantuntijat voivat vaikuttaa sekä kokemusasiantuntijoiden ja ammattilaisten suhteista.
